Digitaalinen rintama – Tron: Evolution
Lähde: MobyGames
Eri lisensseihin ja brändeihin perustuvat pelit elokuvista sarjoihin ovat luonnollinen osa pelimaailmaa. Älypuhelimistamme löytyy Family Guysta Star Warsiin vaikka kuinka paljon erilaisia sovelluksia, jotka on kehitetty imaisemaan rahamme. Yli 15 vuotta sitten lisenssipelit olivat oleellinen osa ison budjetin elokuvan markkinointia. Näihin suhtauduttiin yleensä alhaisin odotuksin ja olivat usein myös naurun alaisia. Tähtihetkiäkin löytyy, Sam Raimin Spider-Man 2:n konsoliversio ja EA:n The Lord of the Rings -pelit muistetaan vieläkin hyvin. Suurin osa lisenssipeleistä oli kumminkin tiukassa aikataulussa tehtyä höttöä osana markkinointistrategiaa. Oli tyypillistä julkaista peli Hollywood-toimintaseikkailulle jokaista alustaa myöten GBA:sta Xboxiin, ollen jopa kolme tai neljä täysin erilaista peliä. Nykyään edes jokaisen Marvel-elokuvan kanssa ei nykyään julkaista peliä sen ohella. En varsinaisesti ikävöi tätä aikaa, mutta näin jälkikäteen näiden pelien tarjontaa on mielenkiintoista tutkia.
Tron: Evolution sijoittuu lisenssipelien “kultakauden” loppupäähän. Pelasin pelin X360-version läpi, joka on sama PS3 -ja PC-versioiden kanssa. PSP:n, DS:n ja Wiin omistajat saivat täysin eri kokemuksen.
Evolutionissa pelaaja astuu kasvottoman turvallisuusohjelman saappaisiin ennen Tron: Legacy -elokuvan tapahtumia ja esittää, miten elokuvan pahiksen valtakausi lähti käyntiin. Pelattavuus koostuu tasohyppelystä seiniä pitkin juosten Prince of Persian tapaan ja pahiksia vastaan taistellen. Näiden väliin on ripoteltu ajokohtauksia tankilla ja valopyörällä.
Pelaaja taistelee elokuvista tutulla frisbeemäisellä tunnistuslevyllä, jolla saa tehtyä kahta hyökkäystä ja yksi näppäin on varattu nyrkillä mätkimiseen. Pelaaja saa avattua neljä eri levytyyppiä, joka vaihtaa raskaamman hyökkäyksen vaikutusta. Eri vihollistyypit ovat alttiimpia tietyille vaikutuksille, joilla on merkitystä varsinkin taistelun avauksessa. Raskaat hyökkäykset kuluttavat energiaa, jota ladataan parkouraamalla tiettyjen esteiden yli tai keräämällä vihollisten pudottamia energiapalleroita. Elämämittaria ladataan juoksemalla seinillä olevien lähteiden yli. Vihollisten pieksentä tuntuu ihan kivalta ja pelaajalla on mukavasti työkaluja tähän. Yksittäisten vihollisten kaato menee ihan sujuvasti, mutta laajan vihollisjoukon hallinta ei ole mielekästä. Perusjampat saa kaadettua nopeasti pommilevyllä, mutta useamman vahvemman tyypin liittyessä mukaan oikean levytyypin valinnassa voi mennä pari yritystä, kun viholliset näyttävät niin samannäköiseltä mustan ja oranssin massalta. Levyn kantama tuntuu harvinaisen lyhyeltä ja palaa usein takaisin tekemättä vahinkoa. Liikkeet ovat hyvin animaatiovetoisia eikä niistä pysty pakittamaan pois, jos sivusta on tulossa vahinkoa. Minkäänlaisia varoituksiakaan ei ruudulla näy jos takaraivoon lentää vihollisen kiekko. Pakoon juokseminen tiukassa tilanteessa on sentään helppoa ja energian sekä elämän lähteitä löytyy runsaasti.
Tasohyppely toimii siedettävästi, kenttäsuunnittelu ei kyllä juuri muutu pelin alusta loppuun tämän suhteen. Pelaaja saa myöhemmin levyynsä magneettiominaisuuden, joilla saa lennättää itseään pisteestä pisteelle, joka tuo hieman vaihtelua. Prince of Persia on ollut selkeä esikuva, seiniä pitkin juostaan siis paljon. Pitämällä olkanäppäintä pohjassa hahmo juoksee ja loikkii esteiden yli Assassin’s Creedin tapaan. Joissakin kohdissa seinäjuoksun pituus ja korkeus täytyy olla todella kohdallaan päästäkseen eteenpäin. Muuten hyppely ei ole erityisen haastavaa, mutta tuo kivaa vastapainoa taisteluille.
Valopyörä- ja tankkiosiot tuovat lisää vaihtelua pelattavuuteen. Osiot ovat juuri sitä mitä kuvittelisikin, valopyörällä meno ollen mielenkiintoisempaa. Elokuvista tutulla stadioneilla ei yksinpelissä ajella, vaan kuljetaan paikasta A paikkaan B vihollisten tulittaessa ja jahdatessa. Suurimman haasteen tuo valopyörällä ajettaessa kenttäsuunnittelu, raskasta pyörää ohjaillessa ei meinaa teillä väistää seiniä ja eteen putoavia rakennusten rippeitä.
Tronista puhuttaessa ei voi tietysti olla mainitsematta musiikkia. Evolution ei käytä Daft Punkin Legacyn soundtrackista mitään, päävalikko ja yksi klubikohtaus tehden tässä poikkeuksen. Pelin musiikki ei yllä Legacyn tasolle, mutta pysyy Tronin tyylille uskollisena.
Pelissä on myös verkkopelimoodi taistellen pelaajia vastaan elokuvista tutuissa peleissä, mutta on vaikea kuvitella, että 15 vuotta vanhalle leffapelille löytyy aktiivista pelaajaporukkaa, joten en edes yrittänyt.
Tron: Evolution on ihan pelattavaa toimintaseikkailua Legacy -elokuvan faneille ja pääsevät näkemään elokuvan tapahtumapaikkojen ulkopuolisia lokaatioita sekä hahmoja. Tarina ei ole erityisen ihmeellinen, mutta uudet hahmot ovat mielenkiintoisia lisiä, näihin ei vain kerkeä tutustua hirveästi tarinan viilettäessä ohi nopeasti.
Oli se kuitenkin parempi kuin Tron: Ares.