Gran Turismo 2 vilkaisu
En tiedä autoista yhtään mitään, vaikka ajopelit arcadesta simulaattoriin maistuvatkin. Suhtaudun niihin fysiikkapohjaisina peleinä, joissa nyt satutaan ajamaan autolla. Gran Turismoa on tullut pelattua satoja tunteja GT5:n jälkeen (vaikka skippasin GT6:n) ja ajattelin vilkaista vähän taaksepäin sarjassa.
Gran Turismo 2 julkaistiin Japanissa ja Pohjois-Amerikassa joulukuussa 1999, Euroopan julkaisu lipsahti tammikuulle 2000. Peli täytti siis juuri 26 vuotta. Gran Turismo tunnetaan realismia tavoittelevana ajosimulaattorina (nettifoorumien simufaijat sanoisivat arcadepeliksi) joten tässä valossa tarkastellessa GT2 on pakosti vanhentunut teknologian edistyksen takia viimeisen 26 vuoden aikana.
Silti Gran Turismo 2 ajomallinnus toimii vielä tänäkin päivänä hyvin. Yksinkertaisemmista fysiikoistaan huolimatta pelissä on paljon samaa kuin GT:ssa nykyäänkin. Hieman herkemmin auto tykkää driftailla käännöksissä. Ajamista voisi luonnehtia karikatyyriksi nykypäivän Gran Turismosta. Pelisarjan ajotuntumassa on tietynlainen “pehmeys”, jota en muissa ajopeleissä ole tuntenut.
Tekoälystä voisi mainita sen verran, että hieman agressiivisemmin kanssakilpailijat tuntuvat ajavan ja tunkevat tyypilliseen tapaansa parhaille ajolinjoille. Tekoäly ei juuri jaksa hidastella, jos sattuu ajamaan tämän edellä. Aika samanlaisena tekoäly ajaa Gran Turismo 7:kin, GT Sophy ollen asia erikseen.
Ratavalikoima tuntuu raikkaalta tuulahdukselta, mukana on ratoja joita ei ole vuosiin nähty sarjassa, valikoima perustuen lähinnä Polyphony Digitalin alkuperäisiin ratoihin. Tosin oikean elämän radat GT2:ssa, kuten Laguna Seca, mukailevat vain pääosin oikeaa rataa, vuonna 1999 kun ei vielä laserilla skannailtu ratojen jokaista atomia digitaaliseen muotoon.
Gran Turismo Modessa, eli uratilassa, uusien autojen osto ja tuunaus on armottomampaa kuin nyky-turismossa. Jotkut käyttävät Gran Turismosta termiä “CaRPG”, eräänlaisena autoroolipelinä progressionsa takia. Valuutan hankkiminen kieltämättä tuo mieleen saman ajan japanilaiset RPG:t, eli kisoja saa vähän grindata. On mielestäni ihan ok, että tästä on tehty suoraviivaisempaa seuraavissa osissa. Autoaan kyllä oppii arvostamaan enemmän, kun ei pääse ihan heti asentamaan kaikkia parhaita osia, vaan sen eteen täytyy ajaa.
Gran Turismo 2:ssa on todella siisti presentaatio. Valikoiden visuaalinen ilme jazzahtavine musiikkeineen luo uniikin tunnelman ja soundit kisojen alussa sekä lopussa ovat ikonisia. Grafiikat ovat nykyään kaukana realistisesta, mutta lowpoly-autoilua katsoo mielellään ja hurmaa minut helposti.