Ihan pimee – Dark Void (X360)
Japanilaisilla pelijulkaisijoilla oli monia yrityksiä haalia yleisöä kotimaansa ulkopuolella, varsinkin räiskintäpelien avulla. On mielenkiintoista katsoa Capcomin menestystä Pragmatan sekä Resident Evilin kanssa ja verrata näitä aikaisempiin tuotoksiin. Jo Resident Evil 4:llä vuodelta 2005 oli merkittävä vaikutus genrelle, mutta Capcomin arkistoista löytyy mielenkiintoisia teoksia räiskintäpelien saralla, kuten Airtight Gamesin kehittämä Dark Void vuodelta 2010. Jos on koskaan pelannut yhtään kolmannen persoonan räiskintäpelejä X360:n ja PS3:n aikakaudelta, on periaatteessa jo pelannut Dark Voidia. Kyseessä on niin keskiverto rymistely, että se tuntuu jo tietynlaiselta saavutukselta.
Pelissä on jujuna rakettireppu jolla leijutaan ja lennellään yläilmoihin The Rocketeer -elokuvan hengessä. Pelissä kuljetaan siis maastossa sekä ilmassa. Alkupuolisko menee jalat maassa ampuen putkessa Mass Effectimäisiä robotteja suojissa piilotellen. Hieman päästään hyppimään rakettirepun esiasteella ja ihan kiitettävästi vertikaalisuutta käytetään hyödyksi. Seinillä olevien tasojen ja ulokkeiden alapuolelle voi jäädä suojaan ampumaan ylhäällä olevia vihollisia kiivetessä ylöspäin. Tämä aspekti jää vähemmälle käytölle pelin edetessä.
Robottijengi koostuu heikommasta ja vahvemmasta sortista, ilmassa lentelee tarkka-ampujia, isompia välipomotyyppejä unohtamatta. Näitä vastaan käytetään rynnäkkökiväärin ohella robottien omia aseita, plasmaversioita tutuista pyssyistä: haulikko, rynkky ja tarkkuuskivääri. Kaikkia näitä voi parantaa ostamalla päivityksiä robottien tiputtamilla roinalla, mutta vain kahta asetta voi kantaa mukanaan.
Hitaan alun jälkeen saadaan vihdoin järeämpi rakettireppu, jolla voi lentää taivaisiin leijumisen lisäksi, joka tuntuukin ihan hyvältä. Lentoon keskittyvissä kentissä taistellaan lentävien lautasten kanssa ja napsitaan tiettyjä kohteita pois pelistä. Pelaajalla on rakettirepussa pyssyt joilla ampua, mutta vihollisten että omien koneita pääsee myös ohjaamaan, joka on ihan suositeltavaa näiden järeimpien aseiden takia. Taistelut kaipaisivat jonkinlaisia lukittautuvia ohjuksia tai muuta vastaavaa, vihollisten jahtaaminen ja tähtäily käy hyvin vanhaksi nopeasti.
Järkyttävän paljon peliä menee escort-tehtävissä tai jotakin muuta puolustettaessa. Pahimpana esimerkkinä kenttä, jossa puolustetaan suurta alusta tämän lennellessä kanjonin halki ja tuntuu vievän yksi kolmasosaa koko pelin kestosta.
Tarinan scifi-hömppä pulp-mausteilla on aika huvittavaa katseltavaa kaikessa geneerisyydessään: on kohtalon valitsema valittu, avaruusolentojen maailmanvalloitus-suunnitelma ja tietysti kytkös toisen maailmansodan aloitukseen sekä natseihin (joita ei pelissä mainita nimeltä, näihin viitataan fasisteina, joka kuulostaa dialogissa äärimmäisen tönköltä).
Avoimemmilla alueilla ilmassa hengailu ja vihollisten napsiminen on ihan viihdyttävää. Suurin osa pelistä menee mitäänsanomattomissa putkijuoksuissa ja tylsissä lentotaisteluissa. Silti Dark Voidin keskinkertaisuudessa on jostain syystä jotain, joka huvittaa minua suuresti, vaikka en suosittelekaan sitä kenellekään. Kai sen paikkaa Gears of War -kloonien meressä, jotka yrittivät erottua toisistaan jollakin jujulla, on hauska ajatella.
Vielä kirjoitushetkellä peli on alennuksessa Xboxin kauppapaikalla. Rahansa voi käyttää paremminkin, mutta kolme euroa ei kai ole paha hinta viiden tunnin räiskintähölmöilystä.